Muistan sen kuin eilisen. Oli sateinen syysilta, ja ystäväni olivat vihdoin saaneet minut kokeilemaan nettideittailua. "Ei siinä mitään menetä," he sanoivat. "Se voi olla hauskaa!" Joten pienen suostuttelun jälkeen latasin sovelluksen ja loin profiilin. Kirjoitin muutaman sanan itsestäni, lisäsin kuvan, jossa näytin sopivan rennolta, ja sitten odotin. Ei mennyt kauaa, kun sain ensimmäisen viestin.
Hänen nimensä oli Mikko. Profiilinsa perusteella hän vaikutti fiksulta ja huumorintajuiselta, juuri siltä, mitä etsin. Vaihdoimme viestejä muutaman päivän ajan, ja keskustelu sujui vaivattomasti. Mikko oli charmikas ja osasi kirjoittaa viihdyttävästi, mikä loi odotuksia ensitapaamiselle. Sovimme treffit kahvilaan, joka sijaitsi puolivälissä kotipaikkojamme.
Iltaa ennen treffejä vatsassani oli perhosia. Mitä jos hän ei pidä minusta? Mitä jos kemiamme eivät kohtaakaan kasvotusten? Mutta päätin olla rohkea ja astua ulos mukavuusalueeltani.
Saavuin kahvilaan hieman etuajassa, tilasin cappuccinon ja istuin ikkunapöytään. Kun Mikko saapui, tunnistin hänet heti. Hän näytti samalta kuin kuvissaan, mikä oli helpotus. Hän oli kohtelias ja hymyili leveästi. Tervehdimme toisiamme, ja istuimme alas.
Aluksi keskustelu sujui mukavasti. Puhuimme töistämme, harrastuksistamme ja siitä, kuinka päädyimme käyttämään nettideittailua. Huomasin kuitenkin pian, että Mikko oli hieman hermostunut – hän puhui nopeasti ja välillä hypähteli aiheesta toiseen. Vaikka tämä ei sinänsä ollut ongelma, keskustelu alkoi tuntua enemmän monologilta kuin dialogilta. Yritin heittää väliin kysymyksiä ja vaihtaa puheenaihetta, mutta hän palasi jatkuvasti samaan aiheeseen: entisiin suhteisiinsa.
Tässä vaiheessa aloin tuntea oloni vaivaantuneeksi. Oli selvää, että Mikolla oli vielä paljon käsittelemätöntä painolastia, ja vaikka hän vaikutti mukavalta, hän ei ollut ehkä vielä valmis uuteen suhteeseen. Yritin kuitenkin pysyä kohteliaana ja jatkaa keskustelua.
Treffien loppua kohden tilanne muuttui yhä kiusallisemmaksi. Mikko alkoi puhua tulevaisuudensuunnitelmistaan ja siitä, miten hän haluaisi pian asettua aloilleen. Tämä olisi voinut olla ihanaa kuulla – jos olisimme olleet muutamalla treffillä enemmän. Mutta ensimmäisillä treffeillä se tuntui liian aikaiselta ja painostavalta.
Kun lopulta sanoin hyvästit, olin hämmentynyt. Kokemus ei ollut sellainen kuin olin odottanut, mutta samalla olin oppinut jotain tärkeää: nettideittailu voi olla arvaamatonta, ja joskus se, mikä näyttää hyvältä näytöllä, ei välttämättä toimi tosielämässä.
Kävelin kotiin sateessa, pää täynnä ajatuksia. Vaikka treffit eivät johtaneet toisiin, olin iloinen, että olin astunut ulos mukavuusalueeltani ja kokeillut jotain uutta. Se oli arvokas oppitunti siitä, ettei jokainen tapaaminen johda romanssiin, mutta jokainen kokemus tuo meidät askeleen lähemmäs sitä, mitä todella etsimme.
Tuosta illasta lähtien olen jatkanut nettideittailua avoimin mielin ja odotuksin, jotka ovat realistisempia. Ensimmäiset treffit eivät olleet täydelliset, mutta ne olivat alku seikkailulle, joka on tuonut elämääni niin monia opettavaisia kokemuksia – ja muutamia ikimuistoisia tarinoita.
Jos olet aloittamassa omaa nettideittailumatkaasi, muista, että jokainen kokemus on arvokas. Älä pelkää epäonnistumisia, sillä ne vievät sinut lähemmäksi sitä oikeaa. Ja ennen kaikkea, pidä hauskaa – koskaan ei tiedä, millainen tarina seuraavaksi odottaa!